Hannover, viikko sitten

Saavuin Great Gerritin luo keskiviikkoiltana raivokkaan polkemisen päätteeksi: pitihän sitä välillä kokeilla mihin pyörä pystyy. Paikalliset maantiejullit vetoapuna keskinopeus huiteli jossain 25-30 km välillä. Hannoverissa lähetin Gerritille tekstiviestin: "Jos en ole aivan erehtynyt, olen nyt talosi edustalla", minkä jälkeen ovesta ilmestyi valtava, karhumainen olento naureskellen hyvinkin nokkelana pitämälleen viestille. Otin peräkärryn irti pyörästä ja Gerrit koppasi sen syliinsä ikään kuin kärry olisi täytetty heliumilla ja kantoi jonnekin talon sisätiloihin. Nostin pyörän olalleni ja koetin harppoa perässä.

Asuntoon päästyämme hämmästyin kun eteisessä hymyili melkoisen kaunis kiinalaisneiti, toivotti tervetulleeksi Hannoveriin - Vielen Dank vain! Gerrit näytti mistä löytyy olutta, mistä Shanin valmistamaa ruokaa, mistä suihku: "Tässä avaimet, me lähdetään nyt katsomaan futista!" (Saksa pelasi samana iltana MM-semifinaalissa). Kupu täyteen ja Biergarteniin G:n ja S:n perästä - Gerritille lempinimi ei siis ensisijaisesti miehen koon vaan vieraanvaraisuuden tähden.

Perillä on vaikea päättää keskittyäkö juttelemaan viehättävän neitokaisen kanssa vai katsoako futisnäytelmää. Seuraavana päivänä käykin hyvin, lähdemme Shanin kanssa seikkailemaan Hannoveriin fillarilla - tyttö tarakalle ja liikkeelle ("Minun kai pitää ottaa kiinni vyötäisiltä etten putoa?" "Näin juuri, turvallisuus on syytä ottaa huomioon"). Päivästä tulee mielenkiintoinen, vaikka emme tee mitään ihmeellistä. Lieneekö toisten kunnioittaminen tämän tytön vai hänen kulttuurinsa ominaisuus, en tiedä, mutta hänestä huokuva rauhallisuus on laadultaan tarttuvaa. Shan sanoo että kyse on siitä ettei hän arvostele muita ihmisiä, kaverit puolestaan ovat kuulemma antaneet hänelle lempinimeksi "Whatever Girl" koska mikä tahansa valinta kelpaa hänelle. Mutta älkää erehtykö, kyllä hänellä mielipiteitä riittää, mitävaan-asenne taitaa koskea vain triviaaleja juttuja: mitä tehdään seuraavaksi, mihin ajetaan...

Kyse on toisten mielipiteisiin tai päätöksiin sopeutumisesta, mutta samalla oman päänsä pitämisestä. Juttelimme myös sodasta, aseistakieltäytyjä ja zen-neitonen. Shanin mielipide oli: jos japanilaiset haluaisivat taas hyökätä Kiinaan, tervetuloa vaan, kyllä tänne vielä lisääkin ihmisiä mahtuu. Muutaman vuosikymmenen jälkeen ei olisi enää japanilaisia tai kiinalaisia siinä merkityksessä kuin aiemmin, vaan uusi kulttuuri, hiukan aiemmasta poikkeava mutta olennaisilta osiltaan sama kuin ennenkin. Näin se meni, juteltiin ja ajeltiin. Vaikka emme edes pitäneet toisiamme kädestä kiinni missään vaiheessa, oli päivässä vähän samaa tunnelmaa kuin elokuvassa "Before Sunrise" - seuraavana päivänä Shan oli mennyt menojaan, kuten minäkin...

Rauhankelloa ihmettelemässä. Sekä Hannover että Hiroshima tuhottiin melko totaalisesti toisessa maailmansodassa, kello on Hiroshiman kaupungin Hannoverille myöhemmin antama jälleenrakentamisen symboli.

Päivämatkat

Sen verran taidan tulla vanhempiin sukulaisiini isän puolelta, että haluan kirjata ja mitata asioita. Laitoinpa siis päiväetapit ylös sivulle

http://www.mapmyride.com/user/294127786371761330/dtour

josta löytynee sopivasti klikkailemalla myös kartat, korkeuskäyrät, poltetut kilokalorit (?!) ja vaikka mitä.

Surrealismia Marburgissa

Täysii!!!

Melkoinen alamäki jossain Höxterin ja Marburgin välillä, n. 90 km startista.

Viikko takana

Takaisin tietotekniikan pariin hetkeksi, blogi pystyyn! Vieroitus ruutujen tuijottelusta tekee kyllä hyvää: mikähän tutkimus oli se, jossa takaraivolohkon näköalueiden todettiin menevän 20 hertsin sähköisen toiminnan tyhjäkäyntitilaan liiasta TV:n katselusta - nyt jo tunti koneen äärellä tuntuu turruttavalta.

Saavuin lauantaina Finndain Freundschaftsjudoklubin vieraanvaraisen väen luo Marburgiin. Titan kyllä tietää, kuinka toivottaa vieras tervetulleeksi: Weissbier oli kädessä ennen kuin ehdin kunnolla kenkiä riisua, ruokaa ja juomaa riitti. Marburgissa on sattumalta kolmipäiväinen kaupunkijuhla käynnissä juuri nyt, hyvin kävi! Vaan onhan näillä saksalaisilla kumma musiikkimaku: torilla bändi soittaa kuluneimpia covereita Smoke on the Waterista Paranoidiin ja ihmiset eivät ole pysyä nahoissaan...

Matkalla tänne oli hauskaa kuin lumipallolla helvetissä. Lämpötila lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä ja kuumailmapuhallin puhkuu etelästä vasten kasvoja, onneksi vain muutaman metrin sekunnissa. Matkalla Hannoverista tänne on muuten muutamia mäkiä. Niidenkin ansiosta tarkeni polkea, varsinkin kun peräkärryssä on painolastina judopuvun kaltaista rompetta - Titanin diagnoosi oli: "Suomalainen hullu", varsinkin kun reitinvalinta ylitti isoimmat kukkulat joita valita saattaa. 280 km kahdessa päivässä, tietää polkeneensa.

Ei tämä ihan perinteistä nautinnon määritelmää vastaa. Takapuoli hiertyy niin että pesulla käynti kirvelee, ajoasun vaihto auttaa hetkeksi: hiertyy hiukan eri kohta. Koko maa kuin neutronipommin jäljiltä, eihän tässä helteessä kukaan täysijärkinen ulkona vietä aikaa (ehkä korkeintaan järvellä) eikä pikkukylissä ketään keltä kysyä lisää juomavettä. Sitten hajoaa sisäkumi, mokomasta halpistuotteesta repeää venttiili irti ja jopa kuminvaihto on oma operaationsa keskipäivän helteessä. Satojen metrien nousut järjestään 5-10 % (olisiko sittenkin pitänyt laittaa triplarattaat eteen?) ja mäen päällä sydän takoo kuin haluaisi läpi rinnasta.

Mutta toisella puolella vastaan tulee alamäki (maksiminopeus toistaiseksi 75 km/h) ja nousun rasitus unohtuu tuuleen. Perille päästyä keho on pumppautunut täyteen endorfiinia ja adrenaliinia, ei tuota olotilaa saavuta kuin itseään todella koettelemalla.

Vaan nyt lienee aika ottaa Marburg haltuun ja kysyä Titanilta, pääseekö täällä missään uimaan! Eihän tässä helteessä kukaan täysijärkinen voi viihtyä muualla kuin uimarannalla...