Hannover, viikko sitten

Saavuin Great Gerritin luo keskiviikkoiltana raivokkaan polkemisen päätteeksi: pitihän sitä välillä kokeilla mihin pyörä pystyy. Paikalliset maantiejullit vetoapuna keskinopeus huiteli jossain 25-30 km välillä. Hannoverissa lähetin Gerritille tekstiviestin: "Jos en ole aivan erehtynyt, olen nyt talosi edustalla", minkä jälkeen ovesta ilmestyi valtava, karhumainen olento naureskellen hyvinkin nokkelana pitämälleen viestille. Otin peräkärryn irti pyörästä ja Gerrit koppasi sen syliinsä ikään kuin kärry olisi täytetty heliumilla ja kantoi jonnekin talon sisätiloihin. Nostin pyörän olalleni ja koetin harppoa perässä.

Asuntoon päästyämme hämmästyin kun eteisessä hymyili melkoisen kaunis kiinalaisneiti, toivotti tervetulleeksi Hannoveriin - Vielen Dank vain! Gerrit näytti mistä löytyy olutta, mistä Shanin valmistamaa ruokaa, mistä suihku: "Tässä avaimet, me lähdetään nyt katsomaan futista!" (Saksa pelasi samana iltana MM-semifinaalissa). Kupu täyteen ja Biergarteniin G:n ja S:n perästä - Gerritille lempinimi ei siis ensisijaisesti miehen koon vaan vieraanvaraisuuden tähden.

Perillä on vaikea päättää keskittyäkö juttelemaan viehättävän neitokaisen kanssa vai katsoako futisnäytelmää. Seuraavana päivänä käykin hyvin, lähdemme Shanin kanssa seikkailemaan Hannoveriin fillarilla - tyttö tarakalle ja liikkeelle ("Minun kai pitää ottaa kiinni vyötäisiltä etten putoa?" "Näin juuri, turvallisuus on syytä ottaa huomioon"). Päivästä tulee mielenkiintoinen, vaikka emme tee mitään ihmeellistä. Lieneekö toisten kunnioittaminen tämän tytön vai hänen kulttuurinsa ominaisuus, en tiedä, mutta hänestä huokuva rauhallisuus on laadultaan tarttuvaa. Shan sanoo että kyse on siitä ettei hän arvostele muita ihmisiä, kaverit puolestaan ovat kuulemma antaneet hänelle lempinimeksi "Whatever Girl" koska mikä tahansa valinta kelpaa hänelle. Mutta älkää erehtykö, kyllä hänellä mielipiteitä riittää, mitävaan-asenne taitaa koskea vain triviaaleja juttuja: mitä tehdään seuraavaksi, mihin ajetaan...

Kyse on toisten mielipiteisiin tai päätöksiin sopeutumisesta, mutta samalla oman päänsä pitämisestä. Juttelimme myös sodasta, aseistakieltäytyjä ja zen-neitonen. Shanin mielipide oli: jos japanilaiset haluaisivat taas hyökätä Kiinaan, tervetuloa vaan, kyllä tänne vielä lisääkin ihmisiä mahtuu. Muutaman vuosikymmenen jälkeen ei olisi enää japanilaisia tai kiinalaisia siinä merkityksessä kuin aiemmin, vaan uusi kulttuuri, hiukan aiemmasta poikkeava mutta olennaisilta osiltaan sama kuin ennenkin. Näin se meni, juteltiin ja ajeltiin. Vaikka emme edes pitäneet toisiamme kädestä kiinni missään vaiheessa, oli päivässä vähän samaa tunnelmaa kuin elokuvassa "Before Sunrise" - seuraavana päivänä Shan oli mennyt menojaan, kuten minäkin...

Rauhankelloa ihmettelemässä. Sekä Hannover että Hiroshima tuhottiin melko totaalisesti toisessa maailmansodassa, kello on Hiroshiman kaupungin Hannoverille myöhemmin antama jälleenrakentamisen symboli.