perjantai 23. heinäkuuta 2010

Heidelberg-Strasbourg

Heidelbergista oli lopulta todella hyvä päästä takaisin tielle. Taudin ja kuumepäivän jälkeen hiukan mietitytti, kuinka 160 km matka taittuu, mutta hyvinhän tuo, 9 tunnissa. Koko päivän satoi kaatamalla, onneksi lämpötila pysyi 24 asteessa. Silmät, suu, korvat, joka paikka täynnä lämmintä vettä, kelluin vailla ajatuksia ja murheita - déjà vu, déjà senti, 29 ja puolen vuoden takaa. Tälläkin kertaa maali löytyi valoa kohti hakeutumalla.


Rajamuodollisuudet Saksan ja Ranskan välillä olivat omaan mieleeni: Yhdessä hetkessä herrasmiehillä oli wurstipaketti kainalossa ja kyltit saksaksi, toisessa patongit ja kyltit ranskaksi. Hiukan eri tunnelma kuin vaikka Suomen ja Venäjän rajalla, jossa ilottomat sepporädyt partioivat kilometrien levyistä ei-kenenkään-maata. Eivätkä silti Saksan ja Ranskankaan välit ole aina olleet nykyisenlaiset, ei tarvitse tietenkään miettiä taaksepäin kuin muutama vuosikymmen... Jos Ranska ja Suomi vaihtaisivat paikkoja, pysyisivätkö rajarituaalit molemmissa paikoissa ennallaan?

Kääntyvätpä ajatukset myös Suomeen palaamiseen. Kaksi kuukautta on tosi lyhyt aika matkustaa! Toki tämä matka tapahtuu pääasiassa korvien välissä, tarkoituksena palata sinne mistä lähdin jo ennen reissua: mistä löytyy ataraksia? Jos kotona ei olisi odottamassa apurahalla tehtäviä töitä, jäisin tälle reissulle niin pitkäksi aikaa kuin rahaa riittää. Toisaalta, on kotonakin mitä odottaa: hiukan hullun isäukkoni hääjuhlat syyskuussa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti