Baselista siirryin Berniin kaverinkaverin luo hetkeksi majoittumaan. Matka olikin vaikea edellisen illan randoreiden sekä taannoisten Heidelberg-Strasbourg ja Strasbourg-Basel -repäisyjen jälkeen, nopeus oli hetken ajamisen jälkeen hidastunut 11 km/h:iin tasaisella. Ensimmäisen 30 km:n jälkeen kroppani olisi halunnut heittäytyä maahan ja kuolla, mutta päänuppi piiskasi eteenpäin: "Seuraavaksi olisi 3 km:n ylämäki tarjolla, onnistuuko?!" Pyörämatkailu osoittaa Descartes'n olleen oikeassa, tämä on häpeämättömän dualistista toimintaa... Vasta 70 km:n polkemisen jälkeen fillari alkoi kulkea edes jollain tapaa. Selvisin Berniin, jossa K oli tehnyt "sattumalta" melkoisen määrän ylimääräistä ruokaa; jälkiruuaksi oli tarjolla maksimaalisen hyviä leivoksia. Ruualla ihmettelimme emännälle pyörää katalookista, minkä jälkeen tämä halusi opettaa minulle hyvän tavan paikata reikiä vaatteistani - kodikasta! Hyödynsimmepä myös kämpän sijainnin ylimmässä kerroksessa, kapusimme makuupussien kanssa katolle nukkumaan. 4 tuntia ehdimmekin levätä tähtien alla, vuorten ympäröimänä kunnes rankanlainen vesisade pakotti meidät takaisin sisätiloihin...
Bernin jälkeen vuoritunnelmaa oli tarjolla Interlakenissa: turisteja, vuorihulluja kiipeilyköysineen, hevosajeluja, rihkamakauppoja, riippuliitopilotteja... Viimeksimainittu oli myös tämänkertaisen CouchSurfing-emäntäni ammatti, harmi etten ehtinyt ottaa hänestä kuvaa täyspakkaus selässä - en ole ikinä nähnyt yhtä hentoa naista kantamassa yhtä isoa reppua! Jollain tapaa pidin paikasta, kaikesta turismintäyteisyydestä huolimatta. Kai siksi, että massayksilöllisillä turistimatkoilla olijoiden lisäksi Interlakenia piti Base Campinaan moni muukin omia unelmiaan toteuttava reissaaja, tunsin jollain tapaa kuuluvani joukkoon. Tämänkertaisen asumukseni ikkunasta auennut näkymä houkutteli siirtymään ripeästi korkeammalle:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti